tiistai 25. elokuuta 2009

Lisää hurahduksia


Koskaan ei voi tyytyä vain yhteen. Innostuin Melitan tekemistä korkkirintaneuloista sen verran, että pitihän minunkin kokeilla - ja hauskaa oli. Pullonkorkit on nakutettu vasaralla litteiksi tai väännetty pihdeillä vähän auki. Kuva-aiheina on kiiltokuvia ja vintagekuvia. Päälle olen sirotellut runsaasti kohopulveria ja kuumentanut korkit sitten keittiölevyn päällä. Ei ihan oikeaoppista, mutta jos puhallat kuumailmapuhaltimella, lentää murut ympäriinsä, sillä tuonne korkin sisäänhän ei saanut ängettyä millään väritöntä leimasinmustetta. Siinä sitten paistelin varovasti niitä levyllä, nostelin pinseteillä ja kiroilin kun pulveria kuitenkin meni keittolevylle. No, minähän sen hellan aina kuitenkin putsaan joten.... Koristelua kimalleliimalla ja vielä lakkaa päälle. Koska kuva-aiheet olivat osittain niin kuninkaalisia, piti vielä tuunata kehystystä. Olisin halunnut pysytellä kokonaan kierrätyksessä, mutta koska en löytänyt yo-yo kiekkoani mistään, jouduin kierrätyskankaan sijaan tyytymään tiimaripitsiin. Nuo harsokankaatkin ovat Eurokankaan ylijäämätilkkuja ja satiininauhat Karnaluksista. Helmet sentään löytyivät vanhojen helmien kokoelmasta eli "ehkä tarvitsen näitä vielä" -laatikosta. Hintaa näille töille on vaikea laskea, sillä työvaiheita oli monta ja vaikka tein sarjatyötä , kertyi iltapäiviä ja iltoja kuitenkin kolme näidenkin tekemiseen. Eli ei lyö leiville, hauskaa kuitenkin oli.

7 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Voi Hitsinhitsit! Kyllä on upeita juttuja! Hyvä H!

strassitaivas kirjoitti...

No wau! nyt ole lajisi löytänyt...Pullonkorkkeja täytyy minunkin kokeilla

Melita kirjoitti...

Hei Hanna,
Ovatpa hienoja ja teit niitä ihan vaikeimman kautta.
Itse ostin pussin valmiiksi avattuja korkkeja ja ensin superliimalla neula taakse, kopiokuva ja koholakkaa - noin 30 kpl yhdestä pullosta - päälle.
Kiilleliima sopii hienosti käyttämiisi kuviin.

Hanna kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Melita, tuo koholakka on minulle tuntematonta, joten ehkä pitää kokeilla. Työjärjestyskin meillä on eri, laitan neulan taakse vasta myöhemmin.
Ja Sussulle viestiksi, niinkuin Melita kertoi, valmiiksi avoimia pullonkorkkeja voi ostaa kaupasta, mutta onhan se tietysti hauskempaa kun tyhjentää niitä ensin itse :)kokeile ihmeessä, olisi hauska nähdä minkä näköisiä sun pullonkorkkikoruista tulee. Hanna

Anonyymi kirjoitti...

Sain ilon ostaa omakseni 3 kappaletta eilen, tytöille ja itselleni, ja olivat suuri suksee Muinaistulien yössä! Ihania! Anna

Jenska kirjoitti...

Kuolen näihin ihanuuksiin. ROK!

Hanna kirjoitti...

Kiitos Anna ja Jenska, näitä tulee lisää vielä kun ehditään. Nyt täytyy tehdä jotain ihan muuta , jotta hauskuus säilyy.